PAGNIPAOLO.IT ≡ Children’s Activity & Story Books Foot Wear Nepparit Ja Napit Uusinta Putiikissa!
  • Koti

  • Hymypoika metsäkukka hunaja 350g

Hymypoika metsäkukka hunaja 350g

$64.78 $123.73
"Hymypoika" -hunajaa saadaan metsistä ja hakkuuaukioilta Noormarkun Rudanmaasta. Hunaja on voimakas ja keskimakea, maussa marsipaania ja mallasta. Siinä satokasveina ovat mm. villivadelma, horsma, kanerva, puolukka. Hunaja on erinomainen makeuttaja. Sen kalorimäärä on 20% pienempi kuin sokerin, lisäksi ihminen aistii hunajan 1,3 kertaa sokeria makeammaksi. Siten 70g (231kcal) hunajaa vastaa 100g (406kcal) sokeria.  Hunajaa kannattaa käyttää  monipuolisesti. Se sopii makeuttamaan esimerkiksi välipalaa, paahtoleivälle tai smoothieen. Hunaja maistuu hyvin myös puuron, luonnonjugurtin ja marjojen kera. Ruoanlaitossa hunaja antaa kauniin paistopinnan korostaen ruoan muita makuja. Vaikutusta voi kokeilla kastikkeissa, paistamisessa sekä uuniruoissa, vaikkapa juuresten tai kalan pinnalla. Hunajan tuottaminen on monella tapaa ekologista ja ympäristölle hyväksi. Toiminta on usein pienimuotoista, se ei vaadi peltopinta-alaa tai kemiallisten torjunta-aineiden käyttöä, ei suuria koneita, eikä pitkiä kuljetusmatkoja. Koko tuotantoketju huomioiden, hunajan hiilijalanjälki on hyvin pieni.  Saammekin nauttia mehiläispesän antimista vähän kuin sivutuotteena, mehiläisten tärkeimmän tehtävän ollessa kasvien pölytystyö.  Hunaja on 100% luonnontuote ja valmista, kun mehiläiset ovat niin päättäneet. Ne lisäävät hunajaan tarvittavat entsyymit, kuivaavat ja lopulta peittävät sen vahakannella. Hunajaan ei lisätä, eikä siitä oteta pois mitään. Mehiläishoitaja ei siis osallistu sen valmistamiseen. Yksi mehiläinen kerää elämänsä aikana noin teelusikallisen hunajaa.
Koti

Koti

  • Sköna ting Tulitikkurasia Kielot
    $20.53 $26.07
  • Sköna ting Tulitikkurasia Dahliat
    $33.3 $51.28
  • Sköna ting Tulitikkurasia Tammenlehti
    $14.78 $21.58
  • Sköna ting Tulitikkurasia Syksyn lehdet ja daalia
    $19.22 $27.87
  • Sköna ting Tulitikkurasia Talvinen metsä
    $25.17 $48.07
  • Sköna ting tulitikkurasia Pioni
    $13.22 $23.27
  • Sköna ting Tulitikkurasia Sienet
    $29.2 $55.19
  • Sköna ting Tulitikkurasia Valkoinen pioni
    $34.35 $42.94
  • Sköna ting Tulitikkurasia Vintage ruusu ja kukka
    $28.58 $40.01
  • Sköna ting Tulitikkurasia Perhoset
    $16.88 $23.8
  • Sköna ting Tulitikkurasia Syksyiset kasvit
    $19.74 $31.19
  • Sköna ting Tulitikkurasia Kukkakimppu
    $10.61 $16.87
  • Sköna ting Tulitikkurasia Metsän eläimet
    $12.81 $16.52
  • Lautasliina Japanin ruusukvitteni
    $17.61 $28.35
  • Sköna ting Tulitikkurasia Kirsikankukka
    $31.58 $53.37
  • Tarjotin Vaalea pioni
    $13.41 $20.11

© 2026 - PAGNIPAOLO.IT